Apua! Mitä tehdä, jos huomaa, että on ollut idiootin kanssa!?!? Voi kun olisi nyt joku sellainen hyvä ystävä, jolle voisi soittaa myöhään illalla eikä tarttis pelätä että lapset herää ja vois marmattaa ja valittaa ja panetella niin paljon, että ei vituttaisi enää näin paljon.

En tiedä, onko exä muuttunut tällaiseksi ääliöksi tässä erohässäkässä vai onko se aina ollut tällainen enkä vain ole huomannut. Tänään oli esikoisen syntymäpäivä ja exän piti hakea hänet päiväkodista. Lisäksi olimme sopineet, että hän tulee auttamaan valmisteluissa puoli tuntia ennen alkua. Tai edes 15 minuuttia. No, ensimmäiset vieraat saapuivat eikä näy exää, ei apujoukkoja eikä päivänsankaria! Esikoisen ystävät, pikkuiset 3- ja 4-vuotiaat tytöt, olivat ihmeissään, kun mitään ei ole valmiina eikä päivänsankaria missään. Kuopus järjestää aina niin paljon härdelliä, että mitään pöydän kattamista tms ei voi tehdä, ellei joku silmäpari vahdi häntä samalla.

No, sitten lopulta lähempänä puolta kuutta, juhlat siis alkoivat viideltä, exä tulee tytön kanssa eikä mainitse myöhästymisestä mitään. Ei esimerkiksi pahoittele, että on myöhässä. Minä olen aivan raivona, mutta vedän henkeä, lasken sataan ja kysyn maltillisella ja ystävällisellä äänellä, että miten teillä noin kauan kesti. Exä ei vastaa mitään järkevää, vaan kohauttaa vain olkiaan ja että "oltiin vähän retkellä". Millä vitun retkellä!?!?! En sano ääneen, nielen vaan ja vastaan, että hmm. Tuo on juuri sitä tyypillistä vittuilevaa välinpitämättömyyttä, mihiin olen niin tottunut!! Tiedän, että se saa alkunsa siitä, että exä tuntee olonsa uhatuksi, ei oikein osaa puolustautua ja heittäytyy sen tähden tahalleen kusipääksi. Mutta eikä kohta nelikymppinen mies voi helvetti soikoon kasvattaa sen verran selkärankaa, että ei koe oloaan uhatuksi tullessaan tyttärensä syntymäpäiville eikä ainakaan myöhästy reippaasti!?!

Lisäksi kuulin lähtiessä, että exä on sairauslomalla eli hän ei ole edes tullut töistä hakemaan tyttöä, vaan sairastamasta. Ja koska oli jäänyt ruuhkaan kiinni, tarkoittaa se sitä, että hän ei ole tullut kotoaan sairastamasta, vaan luultavasti sieltä naisen luota. Voi vittujen vittu voi vituttaa!! Olkoon ihan rauhassa naisensa luona, ei se haittaa, mutta sen takia myöhästyy ja myöhästyttää tytön myös omilta synttäreiltään, niin voi perkeleen perkele. Ja mä oon eläny vuosikausia sellaisessa haavemaailmassa, että lapsilla olis ihan hyvä ja vastuuntuntoinen isä. Ei ihme, että on käynyt vähän arki voimille, kun totuus on toinen ja mä oon hikipäässä pitänyt kiinni jostain sellaisesta, mikä ei ole totta. Oma moka, tiedän, mutta kyllä se silti korpeaa.

Tämä ei ollut vain tällainen yksittäistapaus, näitä on vastaavia paljon, mutta nyt vasta jotenkin on alkaneet silmät avautua niille. Eilen kotona huomasin, että kuopuksella on pahannäköinen iso haava rintakehässä ja haavan alla mustelma. Soitin exälle, että mistä se on mahtanut tulla, kun lapset oli sen luona lauantaista sunnuntaihin eikä lähtiessä haavaa ollut. Exä ei tiedä. Oli kuulemma ehkä tullut, kun lapset olivat ukilla. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä 1,5 vuotiaalle taaperolle on tapahtunut, vaikka rintakehässä on viisisenttinen haava ja pahannäköinen mustelma. Ainakin sen on täytynyt parkua, kun se on johonkin osunut, mutta kukaan ei tiedä.

Apua. Vielä hetki sitten pidin meitä hyvinä vanhempina, jotka todella välittävät lapsistaan, vaikka eroon nyt päädyttiinkin. Nyt en ole exän kohdalla asiasta enää varma, ja kun katson vähän taaksepäin, alan huomata, miten olen kannatellut molempia vanhempia pitkään. Nyt mieleen vain vyöryy erilaisia kohtauksia meidän arjesta ja menneistä kuukausista ja vuosista, jolloin exän osuus lasten kanssa on ollut lievästi sanottuna passiivinen. Enkä ole tätä nähnyt tai suostunut näkemään. Olo oli parempi silmät kiinni. Pelottaa, miten paljon tulee vielä pettymyksiä, kun olen elänyt niin kaukana totuudesta. Vedän nyt hetken henkeä, etten täysin panikoidu.